Hiihto yhdistetään suomalaisiin melko lailla yhtä innokkaasti kuin vaikkapa mämmi tai sauna. Hiihtoa pidetään suorastaan kansallisurheiluna, vaikka Suomessa näin ei oikein ajatella. Monesti kaupungeissa asuvat suomalaiset eivät juurikaan hiihdä itse yhtä aktiivisesti kuin ehkä haluaisivat, mutta suksimisesta on silti kokemusta. Maalla hiihdetään hieman ahkerammin, mutta aktiiviihiihtäjien määrä on sielläkin laskussa. Vaikka suomalaiset eivät enää hiihdä samalla innolla kuin aikaisemmin, hiihdon toinen aspekti on edelleen voimissaan.
Hiihtoa seurataan ahkerasti penkkiurheilijoiden parissa. Vaikka ykkösenä on edelleen jääkiekko, ja jalkopallo on nostanut sijoitustaan hurjasti, on hiihto pysytellyt listan kolmantena yleisurheilun jälkeen ja sille on melkeinpä varattu oma slotti urheilu-uutisissa. Syynä tähän on ennen kaikkea se, että suomalaiset menestyvät hiihdossa. Tämä puolestaan kannustaa useampia ihmisiä hiihtämään, mikä lisää taitavien hiihtäjien määrää Suomessa – kaikin puolin siis positiivinen kierre. Kotisohvalta hiihtoa on myös vaivatonta seurata: riittää kun kääntää telkkarin päälle ja se siitä.
Hiihtotapahtumia järjestetään pitkin Suomea ja moni lähtee ihan paikan päälle saman tien, jos vain hiihtoa pääsee seuraamaan siedettävän matkan päähän. Tällaisissa ulkotilaisuuksissa saa raittiin ilman lisäksi myös paljon muuta mukavaa, kuten vaikkapa tilaisuuden paistaa makkaraa avotulella tai sitten jutustella hiihtäjien kanssa, kun kisat on käyty. Tällaiset hiihtokisat eivät välttämättä ole yhtä näyttävä kuin jääkiekkoareena hienoine valoineen ja musiikkilaitteineen, mutta hiihtokilpailujen koruttomuudessa on tiettyä viehätysvoimaa: ne järjestetään usein hieman syrjemmässä ja luontoa lähellä, mikä on juurikin se asia, jota moni suomalainen osaa arvostaa.
Voidaan siis sanoa, että yhä enenevässä määrin suomalaiset jättävät hiihdon ammattilaisille ja nauttivat nimenomaan siitä, että se tuottaa näkyviä tuloksia. Urheilukisoissa kun noin muuten suomalaiset eivät aina yletä palkintopallille asti.
